Moraali puhuu Jumalan olemassaolon puolesta ainakin kahdella eri tavalla. Tässä artikkelissa tutkittavalla tavalla, eli moraaliarvojen kautta, sekä mentaalisten mielentilojen olemassaolon kautta (dualismi). Tässä artikkelissa keskityn ensimmäiseen näistä, eli moraalin ja Jumalan olemassaolon suhteeseen. Käytän artikkelissa päälähteinä etiikan osalta Russ Shafer-Landaun (2012) teosta sekä William Lane Craigin teoksia itse moraaliargumentin osalta. Argumentti on lopulta hyvin yksinkertainen ja se perustuu objektiivisen moraalin olemassaoloon. Etiikka on kuitenkin laaja-alainen aihe ja erilaiset vaihtoehtoiset mallit moraalin perustaksi tekevät kysymyksestä laajemman, miltä se ensisilmäyksellä vaikuttaa. Moraali on myös aiheena jokaista ihmistä koskeva ja siihen liittyy monien tieteenalojen sovellutuksia, siksi argumenttia on koitettu kiertää, muotoilla ja vastustaa useilla eri tavoilla. Alkuun esitän lyhyen katsauksen etiikasta yleisesti niiltä osin, kun se liittyy käsiteltävään aiheeseen. Tekstin lopussa on avainsanaluettelo, johon on koottuna artikkelin keskeiset aihesanat helpottamaan termien ymmärrettävyyttä. Ei ole kuitenkaan itse argumentin kannalta olennaista ymmärtää jokaisen esiin nousevan termin syvempää merkitystä.


Kuvassa on esitetty aiheen kannalta keskeinen etiikan rakenne:

Etiikan rakennekartta

 

Metaetiikka

Metaetiikka käsittelee etiikan eri alueiden taustaoletuksia. Siinä tutkitaan esimerkiksi sitä, onko moraalia lainkaan olemassa? Onko moraali objektiivista vai subjektiivista? Yksi keskeinen asia aiheemme kannalta on erotella moraalin olemassaolo (ontologisesti) ja se miten voimme tietää (epistemologisesti eli ”tieto-opillisesti”) jonkin asian olevan hyvää tai pahaa? Argumentin kannalta tärkeää on, miten ylipäätään on mahdollista, että moraalisia objektiivisia arvoja ja velvollisuuksia on olemassa (siis ontologisesti). Tiedolliseen puoleen taasen liittyy esimerkiksi se, miten voimme tietää näiden arvojen vaatimuksen elämässämme? Keskeiset metaeettiset kannat ovat esimerkiksi seuraavanlaisia:

– Nihilismi, jonka mukaan moraalisia arvoja ei ole lainkaan.

– Relativismi, jonka mukaan moraalista voidaan kyllä puhua tosi väittäminä, mutta nuo väittämät ovat joko kulttuuri- tai yksilösidonnaisia (kulttuurirelativismi, subjektivismi).

– Objektivismi, jonka mukaan moraaliset ominaisuudet ovat ihmisestä riippumattomia ominaisuuksia, kuten hyvä tai paha. Tähän objektiivisuuteen argumentti Jumalan olemassaolon puolesta tarttuu.

Normatiivinen etiikka

Normatiivinen etiikka tutkii tiettyjä sääntöjä, joita ihmisen tulisi noudattaa. Näitä teorioita on liuta erilaisia esimerkiksi velvollisuusetiikka, seurausetiikka ja hyve-etiikka. Normatiivisen etiikan alaan kuuluvat myös esimerkiksi jumalallisen ilmoituksen teoria ja luonnonoikeus, joita kristinuskossa on perinteisesti pidetty moraalin tiedollisen puolen lähteinä. Tähän voidaan lukea vaikkapa Raamatun kymmenen käskyä. Normatiivisessa etiikassa pohditaan sitä, mitä eettisiä ja moraalisia sääntöjä ihmisen tulisi noudattaa? Jumalan antamia käskyjä vai kenties maksimoida hyvä, joka tietystä teosta aiheutuu?

Kun siis tarkastelemme objektiivisten moraaliarvojen perusteita, on hyvä ymmärtää, että ensin täytyy tutkia ylipäätään objektiivisen moraalin mahdollisuutta ja oikeutusta. Vasta sitten siirrymme esimerkiksi tutkimaan sitä, miten voimme tietää, mitä Jumala meiltä haluaa tai ei halua. Tämä kysymys ei ole lainkaan välttämätön, kun puhutaan moraalin suhteesta Jumalan olemassaoloon. Näistä kysymyksistä voidaan nimittäin joskus kiistellä, mutta on hyvä huomata, että se on keskustelu, johon ei tarvitse tässä puuttua. Myöskään ei ole tarvetta ottaa kantaa moraaliarvojen absoluuttisuuteen. Absoluuttinen moraaliarvo liittyy moraaliarvojen velvoittavuuteen ja siihen voivatko ne joskus esimerkiksi kumoutua toisen arvon ollessa ristiriitainen (Shafer-Landau 2012, 321 Prima-facie-duty jne.). Tämäkään kysymys ei ole tarpeellinen argumentin toimivuuden kannalta. Keep it simple!

Kristinusko ja moraali

Klassisen teismin ja kristinuskon mukaan moraaliarvot ovat kiinni Jumalan olemassaolossa, ilman Jumalaa ei voi olla olemassa objektiivisia moraaliarvoja tai velvollisuuksia. Moraaliarvot ovat ominaisuuksia, kuten onko jokin hyvää tai pahaa. Moraalivelvollisuudet taasen ovat niitä tekijöitä, jotka sisältävät jonkin velvollisuuden esimerkiksi; onko jokin teko oikein tai väärin? Ihminen tietää hyvän ja pahan siksi, että Jumala on hyvä ja toimii moraalin mittatikkuna. Toisaalta ihminen tuntee hyvän ja pahan luonnostaan, juuri Jumalan olemassaolon vuoksi. Ilman Jumalaa tämä velvoittavuus on haettava jostain muualta ja on hankalaa nähdä moraalia objektiivisena, ihmisen mielipiteistä riippumattomana asiana, jos Jumalaa ei ole moraalin ”mittatikkuna”. Vaihtoehtona voidaan ajatella, että moraali on evoluution ja ”sosiobiologian” tuote, joka palvelee ihmislajin selviytymistä. (Moreland & Craig 2017, 502) Tämä ei kuitenkaan vastaa siihen, miten moraali voisi olla objektiivista ja ihmisestä riippumatonta. On mahdollista muotoilla lakeja tai sääntöjä ja elää niiden mukaan hyvää elämää, mutta se ei vastaa kysymykseen moraalin ontologisesta luonteesta, ihmisestä riippumattomana käsitteenä. Esimerkiksi raiskaus tai murhaaminen olisi voinut kehittyä sallituksi toiminnaksi, jos se parhaiten palvelisi ihmisen kehitysaskelia. Siinä ei itsessään tekona olisi mitään objektiivisesti väärää. Tämä puhuu kuitenkin yleensä ymmärrystämme vastaan. Tietyt teot ovat aina väärin huolimatta ihmisten mielipiteistä, aikakaudesta tai kulttuurista. Juutalaisten joukkomurha oli väärin, vaikka sen toteuttajat itse ajattelivatkin toimivansa oikein. Kysymys ei ole mielipiteestä. Kansakunnat voivat moraalisesti kehittyä tai olla pimennossa objektiivisen moraalin vaatimuksista, mutta itse teko ei muuta oikeutustaan ihmisen vajavuuden perusteella. Emme itse asiassa voisi tänäkään päivänä arvioida toisen kulttuurin tai ihmisen toimintaa, jos tälle ei olisi objektiivista mittaa, jonka perusteella näin tekisimme. Kaikki olisi tai voisi olla sallittua, riippuen mielipiteistä ja keskinäisistä sopimuksistamme.

Ateistille moraalinen realismi ja objektiivisuus vain on, ilman selitystä. Ateisti voi pyrkiä näkemään objektiiviset moraaliarvot lakeina muiden lakien joukossa. Aivan, kuten fysiikanlait, logiikka tai genetiikka noudattavat lainalaisuuksia, ateisti voi ajatella moraalin olevan samankaltainen ”laki”. (Shafer-Landau 2012, 328-330). Totta on se, että molemmat lait, niin moraalilait kun luonnonlaitkin ovat objektiivisia siinä mielessä, että voimme sanoa ihmisen ”löytäneen” ne vähitellen. Kuitenkin on tehtävä ero kuvailevan ja velvoittavan lain välillä. Luonnonlailla ei ole velvoittavaa merkitystä. Moraaliarvostelma vaatii velvoittavuutta ollakseen moraalisesti merkityksellinen. Luonnonlait ovat siltä osin vain kuvailevia. Tätä ateistin ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta mielestäni se on epälooginen kanta ja lukija voi itse pohtia sellaisen väitteen toimivuutta.

Miksi toimia moraalin mukaisesti?

Ilman Jumalaa meillä on toinenkin ongelma. Ongelma on se, että vaikka olisikin objektiivinen moraali ilman Jumalaa, niin miksi se sitoo minua? Kuka sen asettaa minua velvoittavaksi? Toinen ihminen, minä itse tai yhteisö se ei voi olla, koska silloin se ei ole enää objektiivista vaan subjektiivista tai relativistista. Mikäli moraaliarvot objektiivisesti olisivat olemassa ilman Jumalaa, niin ihmisen kehitys olisi kuin sattumalta juuri niiden mukaista (esim. moraali platonismi, jossa moraaliarvot ovat näkymättömässä todellisuudessa olemassa, kuten numerot tai väritkin). Ensin olisi ollut moraaliarvot ilman Jumalaa, siis hyvyys ja pahuus ja kaikki muut moraaliarvot ja ihminen sattui kasvamaan ja kehittymään sellaiseksi, että nuo moraaliarvot ovat juuri meihin sopivat (Moreland & Craig 2017, 502-503).

Relativisti saattaa joskus sotkeutua myös omaan nilkkaansa väittäessään omaa kantaansa ainoaksi, objektiiviseksi, totuudeksi. Hän sanoo ”Mielestäni ei ole olemassa yhtä totuutta vaan moraaliarvot ovat relativistisia ja riippuvat monista eri tekijöistä. Tämä nyt vain on ainoa totuus!” Näin sanoessaan relativisti siis väittää, että hänen mielipiteensä on ainoa objektiivinen totuus, vaikka juuri oli pyrkinyt osoittamaan, että mitään yhtä totuutta ei ole?!

Joskus esitetään väite siitä, että moraali on vain sosiobiologinen evoluution tulos ja me vain olemme kehittyneet löytämään nämä moraaliarvot. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että meillä ei voisi olla tietoa tai oikeutusta uskoa objektiivisiin moraaliarvoihin tai niitä ei lainkaan olisi olemassa. Tätä voidaan kutsua geneettiseksi virhepäätelmäksi. Se, miten olemme tulleet tietoisiksi jostain näkemyksistä ei kumoa niiden paikkansapitävyyttä.

Nyt olemme käsitelleet argumentin alustuksen melko kattavasti ja nostaneet jo esiin ongelmia, joita vasta-argumentit koskevat. Oikeastaan jäljelle ei jää, kuin argumentin muotoilu loogisesti premissein, sillä koko argumentti on jo itse asiassa esitetty!

Kuva: Pexels

Moraaliargumentti

Esitän nyt moraaliargumentin William Lane Craigin muotoilemana versiona ja muutamia seikkoja sen premisseistä käydystä keskustelusta:

  1. Jos Jumalaa ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia ei ole olemassa.
  2. Objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia on olemassa.
  3. Siksi Jumala on olemassa.

Premissi yksi: “Jos Jumalaa ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia ei ole olemassa.

Ensimmäinen premissi edellyttää Jumalaa kahdella tavalla; moraalisten arvojen sekä velvollisuuksien perustana. Craig esittää, että yleensä ateisti kannattaa naturalistista maailmankuvaa, jossa olemassa olevia asioita ovat vain tieteellisin teorioin kuvatut kohteet. Kuitenkin on selvää, että tiede ei voi asettaa moraalinormeja, vaan on neutraalia Jumalan olemassaolon suhteen. Monesti ajatellaan nimittäin virheellisesti, että tiede olettaa ettei Jumalaa ole, mutta tämähän ei ole neutraali kanta vaan virheellinen esioletus. Tämä johtaakin siihen, että naturalistisessa maailmankuvassa moraalisia arvoja ei voi olla olemassa muuten, kuin ihmisen kuvitelmana. Ateistisesti ajateltuna ihmisen arvo on vain evoluution, biologian ja sosiaalisuhteiden tuotos. Ihmisen arvo ei näin ollen poikkea muista eliökunnan lajeista, koska olisi perusteetonta pitää ihmistä toista lajia arvokkaampana. Sama ongelma on moraaliarvojen kanssa. Mikäli ei ole Jumalaa, niin ei ole syytä ajatella, että meillä on moraalisia velvoitteitakaan. Eläin voi tappaa toisen eläimen, mutta sitä ei kutsuta murhaksi, koska eläimellä ei ole moraalista vastuuta teostaan. Samalla tavalla kävisi ihmiselle ilman Jumalaa ja velvoittavaa moraalia.

Vaikka toinen ihminen voi tuomita tekoni tai jokin käyttäytymisnormisto voi osoittautua hyödylliseksi ihmiselle, se ei vielä riitä osoittamaan, että teko olisi objektiivisesti väärin. Emme voi myöskään asettaa ihmisen menestymistä ja kehitystä mittariksi, sillä sekin tekisi moraalista mielivaltaista. Craig korostaa tämän premissin kohdalla erityisesti sitä, että usko Jumalaan ei ole välttämätöntä objektiivisen moraalin kannalta, mutta Jumalan olemassaolo on. Voit siis tunnistaa objektiiviset moraaliarvot ilman uskoa Jumalaan, mutta niiden perimmäinen olemassaolo on kiinni siitä, että Jumala on olemassa. Ihminen ei ole itsestään paha, vaikka ei usko henkilökohtaisesti Jumalaan eikä näin ollen tunne objektiivisen moraalin perustaa. Hän voi elää mainiota ja hyvää elämää ilman uskoa Jumalaan. Onhan moni ei-uskova ihminen todella sydämellinen ja hyvä. Tämä ei kuitenkaan poista objektiivisen moraalin olemassaoloa Jumalan olemuksesta riippuvana.

Euthyfronin dilemma on klassinen vastaväite tähän premissiin. Voi hyvin olla että, et löydä etiikan oppikirjasta vastausta tähän väitteeseen. En sitä itsekään ole löytänyt kurssikirjoista. On mielenkiintoista, miksi näin on, vaikka vastaus on tuttu ja yksinkertainen? Myös Craig kirjoittaa, että Cambridge Companion to Atheism (2007) -kirjassa tätä vastausta ei ole haluttu esittää, vaikka ratkaisu on yleisesti tunnettu. Dilemma on jo Platonin esittämä ja lyhyesti kaksi osainen.:

Tekeekö jonkin asian hyväksi se, että Jumala tahtoo niin? Vai tahtooko Jumala jotakin asiaa, koska se on hyvää?

Mikäli asian tekee hyväksi Jumalan määräys, niin voisiko Jumala määrätä, että raiskaus on hyvää? Sehän olisi mielivaltaista. Mikäli taas Jumala tahtoo jotakin asiaa, koska se on jo ensin hyvää, niin Jumalalle jääkin vain tiedonvälittäjän rooli ja moraaliarvot ovat hänestä riippumattomia. Ratkaisu on yksinkertaisesti se, että kysymykset on asetettu väärän käsityksen perusteella. Jumala tahtoo jotain, koska Hän itse on hyvä. Jumalan tekee toisaalta hyväksi se, että Hän on ylistyksen arvoinen kaikessa toiminnassaan (näin esim. Swinburne, 291 Coherence of Theism). Jumala ei voi tahtoa raiskauksen olevan hyvää, koska se on vastoin Hänen luontoaan. Se olisi sama asia, kuin naimisissa oleva poikamies tai neliön mallinen ympyrä, loogisesti mahdotonta.

Premissi kaksi: “Objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia on olemassa.

On yleensä yleisesti hyväksyttyä, että tietyt asiat, kuten lapsen hyväksikäyttö tai toisen ihmisen tavaroiden varastaminen on väärin. Moraalinen relativismi on kanta, jonka mukaan näin ei ole. Se arvioi tekojen moraalista arvoa, joko kulttuurikeskeisesti tai subjektiivisesti yksilön kannalta. Tämä johtaa kuitenkin siihen, että edellä mainitut teot voisivat olla jonkun ihmisen tai kulttuurin mielestä moraalisesti sallittuja asioita! Ne eivät ole tällöin objektiivisesti jokaista ihmistä sitovia samojen asiantilojen vallitessa. Premissin yksi ja kaksi välillä saattaakin käynnistyä erikoinen edestakaisin liike, kun niitä alkaa kiistämään ja pyörittämään. Relativismi vaikuttaa moniarvoiselta ja suvaitsevaiselta kannalta, joten premissi 1 vaikuttaa houkuttelevalta. Kuitenkin edellä mainittu ongelma relativistin kompastumisesta omaan nilkkaansa johtaa siihen, että hän joutuu myöntämään, että relativismi on ainoa oikea kanta ja näin ollen siis hyväksymään objektiiviset moraaliarvot. Silloin hän allekirjoittaakin premissin 2! Toisaalta vaikuttaa perin intuitiiviselta, että jotkin asiat ovat todella väärin, sanottiinpa mitä tahansa. Tämä johtaa objektiivisuuden hyväksymiseen, mutta samalla ongelmiin, jos Jumalaa ei ole olemassa. Argumentti onkin varsin tehokas juuri sen vuoksi, että se koskettaa jokaista ihmistä jollakin tavalla. Onko ainoa syy argumentin kieltämiselle tunnepohjainen ateismi?

-Tuukka Hollo

Moaraaliargumentti kuvana

AVAINSANAT

  • Dualismi = Katsoo ihmisen koostuvan aineettomasta ja aineellisesta osasta (sielu ja ruumis).
  • Metaetiikka = Etiikan ala, jossa pohditaan eettisiä väittämiä, käsitteitä ja niiden perusteita.
  • Normatiivinen etiikka = Etiikan ala, joka tutkii eettisiä normeja ja teorioita.
  • Objektiivinen moraaliarvo = Ihmisestä riippumaton moraaliarvo.
  • Subjektiivinen moraaliarvo = Ihmisen mielipiteestä riippuva moraaliarvo.
  • Ontologia = ”Oppi-olevasta” (Onko moraaliarvostelmia ylipäätään olemassa?)
  • Epistemologia = ”tieto-oppi” (Miten moraalista voidaan tietää mitään?)
  • Absoluuttinen moraaliarvo = Aina voimassa oleva arvo, joka ei koskaan kumoudu jne.
  • Nihilismi = Moraaliarvoja ei ole.
  • Kulttuurirelativismi = Moraaliarvot ovat riippuvaisia kulloisestakin kulttuurista ja niiden sopimuksista jne.
  • Velvollisuusetiikka = Ihmisen tekojen moraalista oikeutusta arvioidaan jonkin periaatteen tai velvollisuuden perusteella.
  • Seurausetiikka = Ihmisen tekojen moraalista oikeutusta arvioidaan tekojen seurausten perusteella.
  • Hyve-etiikka = Ihmisen tekojen moraalista oikeutusta arvioidaan ihmisen hyveiden tai jonkin toisen ihmisen esimerkillisten hyveominaisuuksien perusteella.
  • Jumalallisen ilmoituksen teoria = Jumala ilmoittaa tahtonsa esimerkiksi käskyinä.
  • Luonnonoikeus = Moraalinen velvoittavuus voidaan tuntea ilman erityistä sopimusta, esimerkiksi Jumalan asettamana tai muuten luonnollisena oikeutena ja velvoituksena.
  • Moraaliarvot = Hyvä tai paha.
  • Moraalivelvollisuudet = Oikein tai väärin.

Kirjallisuus

Russ Shafer-Landau (2012) The Fundamentals of Ethics, Oxford University Press.

Richard Swinburne (1993) Coherence of Theism

W.L. Craig (2012) Valveilla- Uskon perusteltu puolustaminen. Alkuperäisteos: In Guard

J.P. Moreland & W.L. Craig (2017) Philosophical foundations for a Christian worldview.

Populaarimmin kristillisestä kulmasta asiaa käsittelee esim.

J. Budziszewski (2011) suomennetussa teoksessa Tätä emme voi olla tietämättä, Uusi Tie.


0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x