Substanssi dualismi: Keitä me olemme?

On vielä pakko tunnustaa, että havainto ja siitä riippuvaiset asiat eivät ole selitettävissä mekaanisilla syillä, siis muodoilla ja liikkeillä. Oletetaanpa, että olisi kone, jonka rakenne mahdollistaisi ajattelun, tuntemisen ja havaintokyvyn. Kuvitellaan, että se suurennetaisiin niin, että suhteet pysyisivät entisellään, ja sinne voisi käydä sisälle niin kuin myllyyn. Tällä tavoin sisällä ollessaan vierailija ei löytäisi muuta kuin osia, jotka työntäisivät toisiaan – ei mitään millä selittää havaintoa.

    –  Monadologia 17. Gottfried Willhelm Leibniz

   

Edellä mainittu Leibnizin kuuluisan Monadologian kohta tuo esiin yhden ihmisiä aina askarruttaneen kysymyksen: Miten on mahdollista, että aivot – tai mikään muukaan fyysisten kappaleiden kokonaisuus – voisi synnyttää tietoisuuden? Tähän päivään mennessä, monista yrityksistä huolimatta, tähän kysymykseen ei ole löytynyt vastausta. Tämän artikkelin teesi onkin, että tuohon kysymykseen on olemassa vastaus: materia ei voi synnyttää tietoisuutta/mieltä, sillä ne eivät ole materiaa tai materian ominaisuuksia.

On monia eri syitä, miksi tähän kysymykseen vastaaminen on tärkeää kristillisen uskon puolustamisen kannalta. Ensimmäinen on yksinkertaisesti se, että mikäli substanssi dualismi – näkemys, jonka mukaan ihminen koostuu kahdesta substanssista  (tästä lisää tuonnempana) : mentaalisesta ja fyysisestä – on totta, me emme ole ainoastaan fyysisiä olentoja. Tästä seuraa myös se, että fysikalismiksi kutsuttu teoria, johon suuri osa naturalistisia maailmankatsomuksia perustuu, on virheellinen. Toiseksi substanssi dualismi tukee Kalam-kosmologisen argumentin johtopäätöstä: Univerusmin Luoja (alkusyy) on aineeton mieli. Tätä johtopäätöstä on kritisoitu muun muassa sillä perusteella, että ei ole ilmeistä, että aineeton mieli on koherentti käsite. Ja kolmanneksi substanssi dualismi tukee kristinuskon näkemystä (sekä muiden uskontojen vastaavia oppeja), jonka mukaan on olemassa elämä fyysisen kuoleman jälkeen.


Mitä tai mikä sielu on?

Substanssi dualismi on näkemys, jonka mukaan ihminen koostuu kahdesta eri substanssista, joista toinen on mentaalinen ja toinen fyysinen. Yksinkertaisesti sanottuna ihminen on siis sielu ja ruumis (tai sielu, jolla on ruumis).  Substanssilla tarkoitamme yksinkertaisesti sitä asiaa, jolla on tietyt ominaisuudet eli on olemassa ominaisuuksia ja asioita, jonka ominaisuuksia nämä ovat. Substanssilla tarkoitamme jälkimmäistä asiaa. Jos sielu on substanssi niin ominaisuuden ja  substanssin ero voidaan nähdä esimerkin kautta, jossa kyky ajatella on ominaisuus ja sielu on substanssi, jolla on tuo ominaisuus. (Tästä eteenpäin käsittelen tietoisuutta, sielua ja mieltä synonyymeinä vaikka jotkut teologit ja filosofit näkevät näiden välillä eroja, mikä taas ei ole tämän artikkelin kannalta merkityksellistä). Tämän lisäksi sielussa sijaitsee, ikään kuin lipaston eri ”lokeroissa”, viisi erilaista mentaalista kategoriaa: tuntemukset/havainnot, ajatukset, uskomukset, halut ja tahto (Moreland 2014, 52). Tämä on se, mitä yleensä sielulla tarkoitetaan. Ruumis koostuu luista, lihaksista, hermostosta ja aivoista. Ruumis on siis puhtaasti fyysisestä aineesta (mitä se ikinä onkaan) koostuva organismi.

Dualistinen interaktionismi on näkemys, joka on yhteen sopiva substanssi dualismin kanssa – tästä eteenpäin pelkkä dualismi ellei toisin mainita – ja jonka mukaan nämä kaksi erilaista substanssia ovat vaikutuksessa keskenään. Tämä kaikissa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että tietoiset tilasi – kuten pelko – saavat aikaan sinussa fyysisiä reaktioita (esimerkiksi kiihtynyt hengitys) ja fyysiset tilat – esimerkiksi neulan pisto – saa aikaan, että koet kipua (kipu-tuntemus on mentaalinen tila). Eli lyhyesti: mielesi ja ruumiisi ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. (Swinburne 2013, 100).

Tässä kohden tyydymme vain toteamaan, että edellä esitetty näkemys ”dualistinen interaktionismi”on se, minkä pyrin osoittamaan parhaaksi tavaksi selittää tietoisuuden sekä mentaaliset tilat. Tämän lisäksi pyrin osoittamaan, että mieli ei voi olla aineen ominaisuus vaan sen täytyy olla oma erillinen substanssinsa.

Ominaisuus dualismi

Ominaisuus dualismin (property dualism) mukaan maailmankaikkeudessa on olemassa kahdenlaisia ominaisuuksia: fyysisiä ja mentaalisia. Fyysiset ominaisuudet ovat ominaisuuksia kuten ulotteisuus, massa, kovuus ja paksuus. Mentaalisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi: ”Olla ajatteleva/ajatella”, ”Tuntea kipua”, ”Olla tietoinen virheistään” tai ”Uskoa Jumalaan”.  Kun nyt tarkastelet näitä ominaisuuksia, on helppo huomata, että ne näyttävät olevan merkittävästi erilaisia. Toiset kuvaavat asioita, jotka havaitsemme ulkopuolellamme ja toiset asioita, joista useimmiten olemme tietoisia välittömästi introspektion kautta. Me vain huomaamme tuntevamme kipua ja tuo kyseinen kipu-kokemus on meille yksityinen.

Ominaisuus dualismin mukaan on siis olemassa kahdenlaisia ominaisuuksia, jotka kuitenkin ovat samojen fyysisten asioiden (substanssin) ominaisuuksia. Ominaisuus dualismi siis kieltää, että on olemassa mitään fyysisestä maailmasta riippumatonta mentaalista substanssia vaan, että mentaaliset ominaisuudet ovat fyysisten substanssien (tässä tapauksessa aivojen ja hermoston) aiheuttamia ominaisuuksia

 Yleisen ominaisuus dualistisen näkemyksen, mieli-ruumis johdannaisuus teorian (mind-body supervenience theory), mukaan mentaaliset ominaisuudet johdetaan/johtuvat (supervene) fyysisistä ominaisuuksista (Swinburne 2019, 26). Kun sanomme, että jokin mentaalinen ominaisuus  F johdetaan (supervenes) fyysisestä ominaisuudesta G niin tarkoitamme, että välttämättä,  jos substanssilla x on F, niin x:llä on G ja välttämättömästi ei ole olemassa substanssia y jolla on fyysinen ominaisuus G, mutta ei mentaalista ominaisuutta F. Tällä tarkoitan, että jos kipukokemus johtuu (supervenes) tietystä aivotilasta, niin aina, kun minulla on kyseinen aivotila, minulla on myös kipukokemus. Huomaamme edellä mainitun lauseen perusteella, jos on edes mahdollista, että on olemassa kaksi fyysisiltä ominaisuuksiltaan identtistä henkilöä, joilla on sama aivotila (fyysinen ominaisuus), mutta vain toinen kokee kipua (mentaalinen ominaisuus), niin mentaaliset ominaisuudet eivät ole johdettavissa (supervenient) fyysisistä ominaisuuksista. Koska selvästikin edellä mainittu on loogisesti mahdollista, niin ominaisuus-dualismi ei voi olla totta.

Tyyppi-identiteetti teoria (type-type identity theory)

Tyyppi-identiteetti teoria on toinen, etenkin viime vuosisadan puolella esiintynyt fysikalistinen malli, joka pyrki selittämään mentaaliset tilat fysikaalisesti. Tämän näkemyksen mukaan tietty aivotila on identtinen tietyn mentaalisen tilan kanssa. Tällä tarkoitetaan sitä, että jokin tietty/tietyn tyyppinen neurologinen tila on identtinen kipu kokemuksen kanssa. Tässä kohden meidän on hyvä tarkastella mitä identtisyydellä tarkoitettaan.

Mahdollisesti yleisin identtisyysperiaate tunnetaan nimellä ”erottamattomien identiteetti” ( Leibniz s.151). Tämän periaatteen mukaan kaksi termiä (tai mitä tahansa informatiivista osoittajaa (engl. Rigid designator)) esimerkiksi: ”suomen ensimmäinen naispresidentti” ja ”Tarja Halonen” viittaavat samaan asiaan, jos ja vain, jos kaikki mikä on totta suomen ensimmäisestä naispresidentistä on totta Tarja Halosesta. Näin ollen, jos A on B, niin kaikki mikä pitää paikkaansa A:sta pitää paikkaansa myös B:stä. Tyyppi-identiteetti teorian mukaan siis ihmisen neurologiset (fyysiset) tilat/tapahtumat ovat identtisiä henkilön mentaalisten tilojen/tapahtumien kanssa. Jos kuitenkin on olemassa jokin (edes yksi) sellainen asia, joka on totta mielestämme, mutta ei totta ruumiistamme (aivoistamme jne.) niin aikaisemmin esitetyn identiteettiperiaatteen mukaan tyyppi-identiteetti teoria on välttämättä epätosi. Onko näitä eroja olemassa?

Kaikki fyysiset asiat (tai ainakin minun ruumiini) voidaan ainakin periaatteessa jakaa osiin. Minua ei kuitenkaan voi jakaa osiin. Puolikas ”minä” ei ole koherentti käsite. Mitä tarkoittaa, että ”minä” olen olemassa 25 prosenttisesti. Kuitenkin meidän on helppo käsittää mitä tarkoittaa, että aivoni jaetaan osiin. Näin ollen ruumiin (aivoni jne.) voi olla olemassa osina mutta ”minä” en voi olla olemassa osina.

Toiseksi ajatukseni, jotka ovat mentaalisia tapahtumia, ovat yksityisiä tapahtumia, kun taas fyysiset tapahtumat ovat julkisia tapahtumia. Julkisella tapahtumalla tarkoitan tapahtumaa, joka on ainakin teoriassa kaikkien ihmisten havaittavissa. Esimerkiksi aivojen synapsien toimintaa on kenen tahansa ihmisen mahdollista seurata mikäli heillä vain on riittävä tietotaito ja tarvittavat välineet (esim. MRI-laite). Yksityisellä tapahtumalla tarkoitan tapahtumaa, johon minulla on erityinen pääsy. Hyvä esimerkki tästä ovat ajatukseni. Minä vain tiedän mitä ajattelen, kun ajattelen jotakin asiaa. Jatkan tätä aihetta vielä havainollistavalla esimerkillä.

Kuvitellaan, että on vuosi 2300 ja neurologit ovat keksineet laitteen, johon on vuosisatojen aikana kerätty miljardien ihmisten miljardit aivotapahtumat sekä minkä ajatusten kanssa nuo tapahtumat korreloivat. Kone siis kertoo käyttäjälleen, milloin kohde ajattelee ympyrää. Tuo kone siis takaa kaikille ihmisille pääsyn aivotoimintaani ja sen ymmärtämiseen. Tietääkö kone siis kaiken minusta?

Näyttää selvältä, että kone ei voi tietää kaikkea minusta. Jos näin on niin tämä kone, joka tietää kaiken ruumiistani ja aivoistani ei tiedä kaikkea minusta. Näin ollen minä en ole identtinen aivojeni ja ruumiini kanssa. Mitä sitten ovat nuo asiat joita kone ei minusta tiedä?

Kone ei tiedä miltä tuntuu olla minä tai miltä ruusut tuoksuvat minusta.Tämän lisäksi kone ei tiedä miltä minusta tuntuu, kun ajattelen neliötä ja mikä tärkeintä kone voi olla väärässä ajatusteni suhteen, sillä on kuviteltavissa, että kone virheellisesti tulkitsee aivotoimintaani niin, että ajattelen sen mukaan ympyrää, vaikka ajattelen soikiota. Ei ole kuitenkaan kuviteltavissa (mahdollista), että minä itsen erehdyn omien ajatusteni (tuntemuksieni, halujeni yms.) suhteen.

Vaikka kaikilla ihmisillä, myös minulla itselläni, on mahdollisuus havaita aivojeni toimintaa ja käyttää konetta niin, että se kertoo minulle ajatukseni minulla on koneen lisäksi tapa jolla tiedän omat ajatukseni ja kutsun tätä tapaa introspektioksi (”katson” mieleeni ja tiedän mitä ajattelen, uskon, haluan jne). Kenelläkään muulla ei ole pääsyä tähän tapaan minun lisäkseni. Näin ollen olemme jälleen osoittaneet, että fyysinen ruumiini ei voi olla identtinen ”minun” kanssani sillä on asia, joka pitää paikkaansa ruumiistani (kaikilla ihmisillä on periaatteessa mahdollisuus käyttää konetta ja saada tietoa aivotiloistani ja tätä kautta ajatuksistani) mutta ei mielestäni (vain minulla on ensimmäisen persoonan introspektion kautta suora pääsy omiin mieleni tiloihin). Edellä mainittujen esimerkkien perusteella meillä on siis kumoajia tyyppi-identiteetti dualismille ja näin ollen minä en ole identtinen ruumiini ja aivojeni kanssa.

Vielä edellisen esimerkin lisäksi tyyppi-identiteetti dualismi kohtaa toinen suuri haaste. Mikäli minä olen identtinen aivojeni fyysisten ominaisuuksien ja osien kanssa, niin näyttää käsittämättömältä miten säilytän identiteettini ajan edetessä. Tiedämme, että aineenvaihdunnan ja hiukkastason ilmiöiden seurauksena osat (atomit ja molekyylit) joista koostun , ja joiden kanssa olen identtinen, ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Jos tämän hetkisestä ruumiistani tehtäisiin täydellinen kuvaus hiukkastasoa myöten, niin tämä kuvaus ei olisi sama, kuin huomenna tehtävän samanlainen kuvaus. Näin ollen huominen ”minä” ei ole identtinen tämän päivän ”minän” kanssa. Tästä siis seuraa kirjaimellisesti, että huominen henkilö ei ole minä. Miksi siis minun pitäisi maksaa jonkun toisen ihmisen laskut?

Epifenominalismi

Eräs naturalistinen tapa nähdä mieli on nimeltään epifenominalismi. Tämän näkemyksen mukaan mieli on emeregentti ilmiö. Tällä tarkoitetaan yksinkertaistettuna sitä, että aineen saavuttaessa tietty, riittävän monimutkaisen rakenne (tässä tapauksessa aivot), ilmenee (engl. Emerges) uusi ominaisuus (tai asia), tässä tapauksessa mieli ja mentaaliset tilat. Onko epifenominalismi siis naturalistin kaipaama hopea luoti mieli-ruumis ongelmalle?

Vaikka epifenominalismi voisi teoriassa selittää tietoiset tilamme (mikäli on edes kuviteltavissa, että mieli voisi olla emergentti-ilmiö), se kohtaa kuitenkin suuria haasteita. Kun sanomme tietoisuuden olevan epifenominaali-ilmiö tarkoitamme, että tietoisuus on kausaalisen ketjun ”huippu” ja näin ollen seurausta alemman tason ilmiöistä (bottom-up causation). Näin ollen tietoiset tilamme ovat vain seurauksia fyysisistä asiantiloista eivätkä ne (mentaaliset tilamme, kuten uskomuksemme ja ajatuksemme) itse saa aikaan mitään.

Ajatus siitä, että mentaaliset tilat eivät ole toimintamme syitä, on äärimmäisen ongelmallinen. Tästä seuraa esimerkiksi, että käsieni näppäillessä näitä sanoja näytölle ajatukseni nyt vain sattuvat korreloimaan kirjoittamieni sanojen kanssa, sillä tietoiset tilani ovat kausaalisesti kyvyttömiä. Eli en siis kirjoita tätä tekstiä, koska haluan kirjoittaa sen, vaan haluni nyt vain sattuu korreloimaan toimintani kanssa. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että uskomuksemme, ajatuksemme, halumme, aistinsisältömme sekä tahdon valintamme todella ovat toimintamme syitä. Lähdet kauppaan ostamaan ruokaa, koska sinulla on nälkä ja uskot, että menemällä kauppaan saat ostettua itsellesi ruokaa. Laitat ostamasi lampaan paistin uuniin, koska ajattelet sen olevan paras tapa valmistaa ruoka ja haluat syödä lampaan mielummin kypsänä kuin raakana. 

Perinteisesti dualistista interaktionismia vastaan on esitetty, että on käsittämätöntä miten mieli voisi saada aikaan fyysisiä asian tiloja, kuten ruumiin liikkeitä. Epifenominalismi näyttää kuitenkin osoittavan, että on hyvinkin kuviteltavissa tilanne jossa mieli ja aine ovat vuorovaikutuksessa. Nimittäin jos fyysiset tapahtumat voivat saada aikaan mentaalisia tapahtumia, näin olla kausaalisessa suhteessa mentaalisen kanssa, miksi olisi epätodennäköistä, että mentaalinen tapahtuma voisi saada aikaan fyysisiä tapahtumia. Tämä mielestäni haiskahtaa fysikalistiselta ennakkoluulolta.

maxknoxvill Pixabay

Miksi substanssi dualismi?

Miksi siis substanssi dualismi vaikuttaa parhaalta tavalta selittää tietoisuuden olemassa olo? Ensinnäkin on todettava, että sillä on yksi näennäinen heikkous. Yleisesti ajatellaan, että mille tahansa selittävälle teorialle on eduksi, että se ei tarpeettomasti lisää selittävien kategorioiden tai substanssien määrää. Tämä periaate tunnetaan usein ”Ockhamin partaveitsenä” tai ”säästäväisyyden periaatteena” (Juti 2001, 146). Näin ollen, koska substanssi dualismi olettaa, että on olemassa materiaalisen substanssin lisäksi mentaalinen substanssi se vaikuttaisi olevan monimutkaisempi selitys havaituille ilmiölle.

Yksinkertaisuus tai säästäväisyys ei kuitenkaan ole ainut selittävän teorian vaatimus. Sen lisäksi, että selittävän teorian tulee olla mahdollisimman yksinkertainen, sen tulee myös olla mahdollisimman selitysvoimainen. Kuten tämä lyhyt johdanto mieli-ruumis ongelmaan on toivoakseni osoittanut, fysikalistiset-teoriat eivät kykene selittämään mielen tai tietoisten tilojen olemassa oloa. Näin ollen substanssi dualismi on parempi (ja nähdäkseni ainut) tapa selittää mentaaliset tapahtumat, omat ensimmäisen persoonan kokemuksemme ja persoonallinen identiteetti sekä tämän identiteetin säilyminen ajassa.

-Niko Tiainen


Lähteet ja kirjallisuus:

Swinburne, Richard (2013) Mind, Brain, & Free Will. Oxford University Press

Swinburne, Richard (2019) Are We Bodies Or Souls? Oxford University Press

Moreland, James (2014) The Soul. Moody Publishers

Juti, Riku (2001) Johdatus metafysiikkaan. Gaudeamus, Helsinki.

https://plato.stanford.edu/entries/properties-emergent/

https://plato.stanford.edu/entries/dualism/

Artikkelikuva: Geralt; Pixabay.com


5 1 vote
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x