Tämä reformoidun epistemologian toinen osa käsittelee mallin haasteita, joita sitä vastaan on nostettu. Erityisesti pluralismin haaste, eli monien uskontojen olemassaolo on koettu ongelmana mallin toimivuudelle. Lisäksi esiin nousee muita haasteita, joita tiiviisti esitellään.


Voiko kokemus kantaa tietoa?

Kumoaja (defeater) on jokin asia, jonka vuoksi uskomuksesta tulisi luopua kokonaan. Plantingan mallille on esitetty vasta-argumentteja ja kumoajia. Yksi vasta-argumentti mallille esitetään J. Mackien toimesta. Hän sanoo, että ei ole mahdollista osoittaa uskonnollisen kokemuksen avulla, että kaikkivoipa, kaikkitietävä ja yksi hyvä Jumala on olemassa. Kokemus ei hänen mukaansa voi kantaa tällaista tietoa.[1] Plantinga kuitenkin osoittaa, että tämä väite ei kumoa uskomuksen oikeutusta vaan on yhteensovitettavissa mallin kanssa. On esitetty argumentti reformoidun epistemologian tueksi, jonka pyrkimys on osoittaa, että uskonnollinen kokemus on myös kognitiivinen prosessi, kuten aistikokemuskin on.[2] Argumentti kuuluu näin:

  1. Uskonnollinen kokemus on analoginen aistikokemukselle
  2. Aistikokemus on kognitiivista
  3. Siksi: Uskonnollinen kokemus on kognitiivista

Plantinga vertaa tätä argumenttia havaintoon, jossa näen hevosen takapihallani. Tällaisessa havainnossa on mukana erilaisia kokemuksia, kuten tunteellinen ja aistillinen kokemus (esimerkiksi pelkään hevosta). Tällainen uskomus hevosesta on osittain kokemukseni muodostama ja sillä on takuu sekä oikeutus, koska se on muodostunut vaadituilla kriteereillä. Voin kertoa aistikokemuksen perusteella, että näen hevosen takapihallani ja uskomus ”hevonen on takapihallani” on muodostunut osittain kokemukseni pohjalta.

Se voi toki olla yhteensopiva myös tilanteen kanssa, jossa hevonen ei olekaan takapihallani. Minulla voisi olla kokemus hevosesta pihallani, vaikka näin ei todellisuudessa olisikaan. Kuitenkaan tämä ei kumoa sitä, että on täysin loogisesti mahdollista, että kerron kokemukseni pohjalta, että hevonen on pihalla. Siis ei ole myöskään loogisesti mahdotonta kertoa kokemukseni perusteella, että minulla on oikeutettua tietoa Jumalasta.[3] Pyrkimyksenä Plantingalla on osoittaa, että kokemus voi tuottaa uskomuksen Jumalasta. Plantingan itsensä mukaan ei ole esitetty kumoavia argumentteja siitä, että uskonnollinen kokemus ei voisi tuottaa tietoa.

Argumentti osoittaakin, että uskonnollinen kokemus voi olla kognitiivinen prosessi, kuten aistihavainnotkin ovat. On toki mahdollista, että ihmisellä olisi kokemus, joka ei vastaisikaan asioiden todellista tilaa. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, että kokemuksen on yleensä mahdollista tuottaa myös aivan oikeaakin tietoa. Näin itseasiassa tapahtuu jatkuvasti elämässämme.

Raamatun inspiraatio ja merkitys mallille

Yksi kumoaja, jonka Plantingan tuo esiin on Raamatuntutkimuksen historiallis-kriittinen -metodi tai ”projekti”, kuten Plantinga sitä kutsuu.[4] Tämä historiallis-kriittinen metodi on luonnollisesti uhka mallille. Mikäli Raamattu ei ole inspiroitua Jumalan sanaa, se ei toimi mallin yhtenä lenkkinä ja heikentää erityisesti Plantingan laajennettua A/C-mallia. Historiallis-kriittisessä menetelmässä tarkoitus on ymmärtää Raamattua vain järjen avulla. Troeltsch ja Duhem ovat tässä nimiä, jotka ovat tähän kehitykseen erityisesti vaikuttaneet. Troeltschin koulukunnassa kielletään ihmeet ja Jumalallinen inspiraatio a priori. Duhemin koulukunta taasen ei oleta, että Jumala olisi inspiroinut tai toisaalta, että Jumala ei olisi inspiroinut Raamattua. Plantinga käsittelee tämän projektin merkitystä mallille ja tulee siihen tulokseen, että ne eivät esitä riittäviä perusteita hylätä uskoa Raamattuun ja Jumalan auktoriteettiin sen takana.

Mielestäni voidaan hyväksyä evidentialismin haaste ilmoitukselle. Tutkimme Raamattua ja ylösnousemuksen historiaa yleisesti hyväksytyillä metodeilla. Tulosten valossa abduktiivisesti päättelemällä meidän on valittava, mikä on paras selitys tutkittaville tapahtumille. Omasta mielestäni historiallis-kriittinen raamatuntutkimus ei ole ongelma mallin toimivuudelle. Samoin pahuuden ja kärsimyksen ongelmat, niiden loogisena ja probabilistisena versiona, ovat olleet mallille esitettyjä kumoaja ehdokkaita. Viime vuosikymmenten filosofinen ja teologinen työskentely on kuitenkin tarjonnut näihin mielekkäitä vastauksia, joita Plantinga itsekin käsittelee. En koe niitäkään mallin ongelmina, joten keskityn erityisesti kahteen omasta mielestäni haastavaan teemaan.

Pluralismin haaste

Plantinga esittää pluralismin haasteen seuraavien kahden kohdan avulla:

  1. Maailma on kaikkivoivan, kaikkitietävän ja täydellisen hyvän persoonallisen olennon, siis Jumalan luoma.
  2. Ihmiset tarvitsevat sovitusta ja Jumala on varannut uniikin tien pelastukseen inkarnaation, sovituskuoleman ja ylösnousemuksen perusteella, Hänen Pojassaan.

Moni maailman ihmisistä allekirjoittaa kohdan 1, mutta ei kohtaa 2. Onko sitten oikeutettua uskoa kristinuskon mukaisesti ja allekirjoittaa molemmat kohdat, vaikka maailmassa on paljon uskontoja, jotka eivät kohtia allekirjoita? Onko se omahyväistä ja ylpeää?

Mikäli muinoin elänyt ihmisryhmä ajatteli, että orjuus oli väärin, vaikka se oli oikein kaikkien aikalaisten mielestä, olisiko ihmisryhmälle moraalisesti väärin ajatella orjuuden olevan väärin tuossa tilanteessa? Tai mikäli opettaja kysyy luokassa kysymyksen, johon oppilas vastaa väärin, niin olisiko opettaja egoistinen tuomitessaan vastauksen vääräksi? Hänellähän on tiedollisesti parempi asema arvioida vastausta. Näillä esimerkeillä Plantinga vertaa uskovan kristityn tilannetta pluralismiin. Plantinga toteaa, että pluralismi voi heikentää kristityn uskoa, mutta näin ei tarvitse olla. Voi jopa olla niin, että pitkässä juoksussa pluralismin tutkiminen vahvistaa kristityn uskoa, hänen tullessa tuntemaan uskoaan paremmin.

Suuren kurpitsan haaste

Voiko vastaavaa tieto-oppia käyttää minkä tahansa uskomuksen tukena? Voiko usko suureen kurpitsaan olla samalla tavalla taattu? Ressu-sarjakuvasta tuttu Linus uskoisi esimerkiksi tällaiseen kurpitsaan. Tätä haastetta kutsutaan ”suuren kurpitsan ongelmaksi”. Michael Martin on esittänyt tästä seuraavankin version, jota Plantinga itse kutsuu ”suuren kurpitsan pojaksi”.[5] Martin on vienyt kurpitsan ongelman hieman edemmäksi. Hänen mukaansa minkä tahansa yhteisön, esimerkiksi voodoo yhteisön, epistemologi voisi ottaa proposition p ja väittää laillisesti (legitimately), että se on asianmukaisesti perustava suhteessa rationaalisuuteen (rationality). Ongelma on siinä, että termit ”laillisesti” ja ”rationaalisesti” viittaavat tiedolliseen takuuseen. Väitteen voi esittää viitaten totuuteen, oikeutukseen tai takuuseen.[6] Tällainen väite voi kuitenkin olla väärä ja se tarkoittaa sitä, että mikä tahansa propositio p ei ole tiedollisesti taattu, jos se ei ole totta.

Plantingan mallin mukaan tuo uskomus ei ole samalla tavalla taattu. Sillä vaikka usko Jumalaan on asianmukaisesti perustava niin se ei tarkoita, että mikä vain satunnaisesti valittu uskomus olisi tiedollisesti taattu. Locke ja Descartes eivät todetessaan joidenkin uskomusten olevan perustavia, ajatelleet kaikkien uskomusten olevan perustavia. Esimerkiksi suuren kurpitsan tapauksessa usko kurpitsaan ei olisi taattu, koska kognitiivinen ympäristö ei olisi asianmukainen. Linukselle on valehdeltu suuren kurpitsan olemassaolosta. Vaikka reformoidun epistemologian mukaan Linus on kyllä rationaalisesti oikeutettu uskomaan näin, se ei takaa hänen tietävän suuren kurpitsan olevan olemassa. On mahdollista olla oikeutettu uskomuksessa, mutta se ei tee mistä tahansa uskomuksesta tiedollisesti taattua.[7]

Reformoidun epistemologian erikoisuus onkin siinä, että sen ei tarvitse väittää, että usko Jumalaan, jumala-aistiin tai Pyhän Hengen todistukseen on totta, vaikka sen kannattaja niin ajattelisikin. Sen tarkoitus on osoittaa, että mikäli ne ovat totta, niin tämä tai jokin hyvin vastaava malli on totta. Niinpä mikä tahansa uskomus ei nauti tiedollista takuuta vain väittäessään mallin olevan laillisesti rationaalinen. Sen on lisäksi oltava totta. Esimerkiksi voodoo järjestelmän voidaan ajatella syntyneen jonkin luontaisen ilmiön kautta, kuten pelkoreaktiosta tai vastaavasta hämmennyksestä, ehkäpä pyrkimyksestä vaikuttaa ihmisiin tai muun kognitiivisen virheen seurauksena. Lisäksi on hankala muodostaa asianmukaista perususkomusta, joka ei nojaa muihin propositioihin tällaisessa voodoo järjestelmässä, sillä se kulkee suusta suuhun opetuksena. Tällöin uskomukselle tulee ulkoisia propositioita ja se ei ole enää asianmukainen perususkomus, jonka uskomukset olisivat tiedollisesti taattuja.[8] Opettaja voi antaa eteenpäin opetuksen tai todistuksen p, jolla ei ole hänelle takuuta. Näin sillä ei ole takuuta myöskään seuraaville häntä uskoville ihmisille.

Plantinga tosin myöntää, että jossain määrin on mahdollista käyttää mallia esimerkiksi muiden teististen uskontojen tukena. Tämä ei kuitenkaan välttämättä johda relativismiin, vaan uskomusta tulee arvioida yhdessä de facto ja de jure vastalauseiden avulla. Se myös osoittaa, että esimerkiksi naturalismiin tämä malli ei käy, sillä siinä uskomuksia tuottavat kyvyt eivät tähtää totuuteen vaan selviytymiseen.[9] Myös ateismin esittäminen asianmukaiseksi perususkomukseksi voi tuottaa ongelmia. Riippuen siitä, miten ateismi määritellään. Heikko ateismi, joka ajatellaan vain uskon puutteeksi ei ole uskomus lainkaan, joten se ei kelpaa mielestäni perususkomukseksi. Vahva ateismi, jossa tehdään väite, että Jumalaa ei ole, vaatisi asianmukaiset perusteet toimiakseen asianmukaisena perususkomuksena ja täyttääkseen tiedon kriteerit (Plantingan argumentti naturalismia vastaan).

Kognitiivinen uskontotiede

Kognitiivisessa uskontotieteessä on pyritty redusoimaan uskonnollinen kokemus ja havainto pelkäksi kognitiiviseksi mielen representaatioksi tai oheistuotteeksi. Näin ollen se ei kantaisi mielen ulkopuolista tietoa tai tiedollista takuutakaan. Reformoidun epistemologian malli pyrkii vastaamaan tähänkin. On olemassa myös empiiristä evidenssiä siitä, että ihmisellä on kognitiivisia kykyjä, jotka muodostavat mahdollisesti myös uskonnollisia uskomuksia. Näin esittää Andrew Moon, jonka yhtenä argumenttina reformoituun epistemologiaan on juuri luonnolliset kognitiiviset kyvyt. Hän viittaa useisiin eri kognitiivisen uskontotieteen löytämiin mekanismeihin (esim. agentintunnistusjärjestelmä ADD/HADD, mielenteoria ToM tai suunnittelua jäljittävä mekanismi). Moon ajattelee, että on mahdollista löytää myös vastaava mekanismi, joka muodostaa uskomuksia Jumalasta.[11] Tämä mekanismi voidaan nähdä Jumalan suunnittelun tuotteena. Niinpä ei ole perusteltua väittää, että kognitiivinen uskontotiede voisi poistaa Jumalan merkityksen uskon ja uskonnollisen tiedon syntymisessä. Lisäksi tässäkin on huomioitava, kuten Lari Launonenkin esittää mielenkiintoisessa Pro Gradu -työssään, että minkäänlainen empiirinen psyykeen tutkimus ei voi kumota teismin totuutta (kognitiivisesta uskontotieteestä ja tästä aiheesta kannattaa lukea kyseinen Gradu-työ).

On mahdollista, että sensus divinitatis on riittävällä tarkkuudella aisti, joka johtaa karkeasti teismiin. Sen voi katsoa tuottavan riittävästi suuntaa moraalitajuun ja jumaluuteen. Tätä tukee myös kognitiivisen uskontotieteen tutkimus, jonka mukaan universaalisti uskonnolliset uskomukset ovat hyvin samantapaisia. On mahdollista osoittaa, että jumala-aisti johtaa jopa oikean Jumalan suuntaan riittävällä tarkkuudella. Launonen esittää paljon Justin Barretin ja James Clarkin tutkimuksia, joiden on katsottu osoittavan, että ihmisellä on alttius uskoa enemmän toisiin jumaliin, kuin toisiin. Tätä voidaan verrata esimerkiksi inhoreaktioon, jossa ihminen osaa välttää saastuttavia kohteita tai ylipäätään käsitykseen Jumalan olemuksesta, jota tavoitellaan.[13] Järkiperäisesti esimerkiksi konseptuaalisella analyysillä on toisaalta hyvinkin helppo vertailla eri uskontojen jumaluuksia ja osoittaa konsepti, joka täyttää tiedolliset kriteerit. Se ei kuitenkaan täydellisesti tapahdu eksternaalisin perustein, koska se edellyttää ymmärryksen pääsyn tiedon perustaan. Toisaalta, jos hyväksytään muutenkin laajennettu malli, jossa jo vaaditaan ulkoisia syitä, niin tämä voidaan pitää sallittuna jatkumona. Voidaan ikään kuin täydentää jumala-aistia ihmisen järjen keinoin ja kohdentaa aistia kohti konseptia, jossa Jumalan attribuutit vastaavat tiedollisen takuun vaatimuksia. Tällöin pluralismi ei enää muodosta mallille suurta ongelmaa.

Voidaan siis ajatella, että mikä tahansa uskomusjärjestelmä, kuten voodoo uskonto, voisi kehittää tarinan, jonka perusteella se osoittaisi tiedollisen takuun uskomuksilleen. Tämä tapahtuisi vastaavalla tavalla, kuin teismissä sensus divinitatis ja Jumala toimivat. Tämä ei kuitenkaan välttämättä johda kovin erilaiseen järjestelmään teismin kanssa. Mallilla olisi oltava tietyt tekijät, joilla se takaisi, että ihminen on suunniteltu tuottamaan tosia uskomuksia. Malli edellyttää tietynlaisen metafysiikan, suunnittelun ja luotettavuuden. Mikäli uskomusjärjestelmä ei täytä näitä, niin se ei voi vedota vastaavaan tieto-oppiin. Sen olisi siis käytännössä täytettävä samat neljä kohtaa, joita Plantinga on malliinsa muotoillut. Olisiko tämä silloin sisällöltään samanlainen järjestelmä, kuin kristinusko tai teismikin, mutta sillä olisi vain eri nimi?

Lopuksi

Reformoitu tieto-oppi elää edelleen uskonnonfilosofian ja tieto-opin kentällä. Eri teorioita sen sovelluksista on syntynyt jatkuvasti. Tuoreessa tutkimuksessa on jo esitetty tiettyjä kriteereitä, joiden tarkoitus on osoittaa muiden uskontojen mahdollisuudet tai ongelmat suhteessa malliin. Lisäksi reformoitua tieto-oppia on sovellettu erilaisiin tieto-teoreettisiin malleihin, jolloin reformoitu tieto-oppi on ainoastaan yläkäsite ja sen alla käytetään erilaisia teorioita, jotka vastaavat haasteisiin yhä paremmin. Lisäksi sensus divinitatista kohtaan on esitetty tarkentavia muotoiluja. Esimerkiksi Craig ja Moreland ovat korostaneet sen ongelmia suhteessa Raamattuun (Craig & Moreland 2017).  Heidän mukaansa Pyhän Hengen sisäinen todistus (testimonium Spiritu Sancti internum) on Raamatullisempi näkemys, joka tuottaa uskon Jumalaan. Heidän mukaansa Plantingan mallin sensus divinitatis on Raamatulle vieras käsite ja tulisi korvata Pyhän Hengen sisäisellä todistuksella. Kyse on kuitenkin edelleen asianmukaisesta perususkomuksesta, mutta teologinen muotoilu on hieman toisenlainen.

Joka tapauksessa reformoitu epistemologia on tänä päivänä eri muotoiluiden ansiosta vahvalla pohjalla ja teistin on mielenkiintoista tuntea aiheesta käytävää keskustelua. Se voi auttaa luottamaan omaan uskonnolliseen kokemukseen ja lisätä luottamusta uskon perustavuuteen.

-Tuukka Hollo


[1] Plantinga 2015, 81-82

[2] Gale Richard, Gary Gutting, Richard Swinburne ja William Wainwright. Plantinga 2000, 275

[3] Plantinga 2000, 272; 2015, 86

[4] Plantinga 2015, 97

[5] Plantinga 2000, 282 sekä Moreland & Craig 2017, 152

[6] Plantinga 2000, 283

[7] Moreland & Craig 2017, 152

[8] Plantinga 2000, 285

[9] Lammenranta 2002, 96

[11] Moon 2016, 884

[13] Launonen 2015, 52-53

Kirjallisuus

Plantinga, Alvin (2015) Knowledge and Christian Belief. Wm. B. Eerdmans Publishing Co. Cambridge.

Plantinga, Alvin (2000) Warranted Christian Belief. Oxford University Press, Oxford.

Pritchard, Duncan (2014) What is thing called Knowledge? 3rd edition. Routledge, USA.

Leech, David & Visala, Aku (2011) The Cognitive Science of Religion. Implications for Theism? Zygon Journal Vol. 46:1, 47–64.

Launonen, Lari (2015) Kognitiivinen uskontotiede ja Jumalauskon tiedollinen oikeutus. Uskonnonfilosofian Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201506161580

Koistinen, Timo (2001) Usko ja tiedollinen oikeutus. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, Helsinki.

Moon, Andrew (2016) Recent Work in Reformed Epistemology. Julkaisussa Philosophy Compass 11(12) Rutgers University, USA.

Moreland, J. P. & Craig, William Lane (2017) Philosophical foundations for a Christian Worldview. 2. Painos. InterVarsity Press, Illinois.

Ilmari Hirvonen käsittelee suuren kurpitsan haastetta artikkelissa: https://www.areiopagi.fi/2018/05/suuren-kurpitsan-paluu/

Artikkelikuva Dariusz Sankowski Pixabay


5 1 vote
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x