Tässä artikkelissa käsitellään ontologinen todistus Jumalan olemassaolon puolesta. Käsittelen ensin argumentin historiaa, sen varhaisen muotoilijan Anselm Canterburylaisen (1033/1034-1109) työn kautta. Sen jälkeen esittelen argumentin nykytilaa ja keskustelua, jota sen ympärillä on käyty.


Anselm Canterburylainen ja Proslogion

Anselm Canterburylaisen Proslogion – Ymmärrystä etsivä usko (kirjoitettu vuosina 1077-1078) on kuin valtava rukous, jota lukiessaan ihminen sukeltaa Anselmin sielunelämän ja ymmärryksen syövereihin. Canterburylaista pidetään skolastiikaksi kutsutun oppijärjestelmän perustajana. Teoksen ensimmäinen kappale on hengellinen rukous, jossa näkyy jano löytää Jumala. Se on mielen herättelyä kohti syvempää Jumalan tuntemista järjen ja ymmärryksen kautta.

Toisessa kappaleessa Proslogion astuu syvemmälle kohti Jumalan ymmärtämistä. Anselm osoittaa, että se mitä ihminen mielessään kuvittelee ei ole suurin mahdollinen olemassa oleva, jos se ei ole myös oikeasti olemassa. Se mikä on suurinta mahdollista, mitä suurempaa ei voida ajatella, on olemassa sekä ymmärryksessä, että todellisuudessa. Tässä on ontologinen perusta välttämättä olemassa olevalle ja suurimmalle oliolle, joka voidaan kuvitella ja joka näin ollen on myös välttämättä olemassa.

Koko teoksen merkittävin anti perustuu pohjimmiltaan tälle Jumalan ymmärtämisen määritelmälle. Ihminen, joka voi kuvitella Jumalan, joutuu Anselmin mukaan, myöntämään myös Jumalan olemassaolon, vaikka ei sitä sydämessään uskoisi. Hän sanookin, että on kaksi tapaa ajatella asioita. Ensimmäinen tapa on vain sanoa asiaa kuvaava sana ja toinen tapa on se, kun asia myös ymmärretään.[1] Hän vetoaa näin ihmisen järkeen ja toteaa, että mikäli ihminen vain lausuu jonkin kuvaavan sanan hän voi ajatella, että Jumalaa ei ole. Sen sijaan, jos ihminen myös ymmärtää lausumansa sanan ”Jumala” hän ei voi sanoa, ettei Jumalaa olisi olemassa. Näin hän toteaa, että vain ymmärtämätön ihminen voi kieltää Jumalan olemassaolon!

Luku kolme onkin Anselmin teoksen ontologisen argumentin toinen ydin. Tosin tällä nimellä hänen päättely tunnetaan vasta nykypäivänä. Kiteytän ontologisen argumentin Anselmin teoksen kolmannesta luvusta omin sanoin:

 ”On pakko olla olemassa se, jota suurempaa ei voida ajatella, sillä muuten se ei olisi se, jota suurempaa ei voida ajatella.”[2]

Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kätkee sisäänsä paljon filosofiaa ja teologiaa. Olennaista on se, että Jumala on sellainen olio, jolle voidaan lausua maksimaalisia ominaisuuksia, kuten kaikkein suurin tai kaikkein paras. Tämä on yksinkertainen historiallinen tausta ontologisen argumentin synnylle.

Anselm
Kuva Wikimedia Commons. Public domain.

Mitä on suurin mahdollinen?

Mitä sitten on tuo jokin suurin mahdollinen, josta Anselm puhuu? Esimerkiksi pizzalle ei tällaista objektiivista määritelmää voida antaa, sillä kukaan ei voi määrittää missä menee raja pepperonin määrässä, jolloin pizza on kaikkein suurin ja kaikkein paras. Jumalasta voimme ontologisessa mielessä lausua tällaisen attribuutin ja se toimiikin näin ollen vain sellaisille aineettomille olioille, joilla voi olla maksimaalisia ominaisuuksia. David Bentley Hart kritisoi ontologista argumenttia. Hänen mukaansa, argumentti voidaan kääntää myös koskemaan maailmaa, jossa Jumalaa ei ole.[3] Hän haluaa nähdä ennemminkin niin, että Jumala on ensimmäinen alkusyy (first cause). Hän ei allekirjoita myöhempien filosofien, kuten Descartesin ja Plantingan ontologisia argumentteja, vaan pitää niitä tästä syystä epäonnistuneena. Näin pääsemmekin punnitsemaan argumentin haasteita ja syitä sille, miksi se ei ole kaikkia ajattelijoita vakuuttanut.

Ontologinen argumentti ja sen haasteet

Ontologisesta argumentista on kirjoitettu tähän päivään mennessä valtavasti erilaisia muotoiluja, jotka muodostavat ison argumenttiperheen. Omia muotoilujaan ovat esittäneet Esimerkiksi Leibniz, Descartes, Spinoza, Hegel, Plantinga ja Gödel.

Esitän Peter Van Inwagenin ajattelun pohjalta nykyistä ontologisen argumentin muotoilua.[4] Anselm esitti teoksessaan Proslogion ensimmäisen mallin ontologisesta ”argumentista”. Tosin, kuten edellä huomasimme, Anselmilla argumentti oli moniosainen ja ei niin formaali, kuin nykyiset muotoilut antavat helposti ymmärtää. Lisäksi eri kommentaattorit ovat tulkinneet häntä monin tavoin, joten Anselmin ajattelu on jalostunut jo pitkälle hänen ajoistaan.

Ontologisen argumentin tekee mielenkiintoiseksi se, että se on ainoa a priori -argumentti. Tämän takia Immanuel Kant koki sen ainoana todistuksena, johon hän edes tarkemmin otti kantaa ja antoi argumentille sen nykyisen nimen. A priori argumentti ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon jo käsitteellisesti ennen havaintoa ja oli siksi myös Kantin filosofiassa, ainakin teoriassa, mahdollista nähdä ihmisen ajatusten tavoitettavissa. Tosin Kant ei hyväksynyt argumenttia ja tulemme siihen kohta. Ontologiset sekä kosmologiset todistukset pyrkivät vastaamaan kysymykseen, miksi on olemassa mitään?

Nykyisin tunnetuimmat modaaliontologiset argumentit ovat Plantingan mallista johdettuja (The Nature of Necessity 1974, 214). Plantinga nimesi argumenttinsa ”Voittavaksi Modaali Versioksi” ja oman tulkintansa siitä ovat antaneet esimerkiksi Robert E. Maydole, Graham Oppy ja William Lane Craig. Craigin rekonstruktio on seuraava[5]:

  1. On mahdollista, että maksimaalisen suuri olento on olemassa.
  2. Mikäli on mahdollista, että maksimaalisen suuri olento on olemassa, niin maksimaalisen suuri olento on olemassa jossakin mahdollisessa maailmassa.
  3. Mikäli maksimaalisen suuri olento on olemassa jossakin mahdollisessa maailmassa, se on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa
  4. Mikäli maksimaalisen suuri olento on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa, se on olemassa aktuaalisessa maailmassa
  5. Mikäli maksimaalisen suuri olento on olemassa aktuaalisessa maailmassa, maksimaalisen suuri olento on olemassa

Siksi,

6. Maksimaalisen suuri olento on olemassa

  • Yksinkertaistaen: Mikäli on mahdollista, että on olemassa olento, joka on maksimaalisen suuri, niin tuo olento on olemassa.

Mahdollisuuden ja välttämättömyyden implikaatio tulee modaalilogiikan kielestä, jota kutsutaan nimellä S5. Kuitenkaan ”heikomman” modaalikielen valitseminen kumoajaksi argumentille ei ole ollut argumentin keskeinen haaste. Argumentin haaste ja hienous piilee juuri metafyysisen mahdollisuuden käsitteessä, joka löytyy ensimmäisestä premissistä. Todistus kulkee yksinkertaistaen niin, että ensin osoitetaan, mikä on täydellinen olento. Täydellisyys sisältäisi kaikki täydelliset ”omni”-attribuutit, kuten kaikkitietävyys, hyvyys tai kaikkivoipaisuus. Täydelliselle olennolle katsotaan hyveeksi myös olemassa oleminen.

Onko olemassa oleminen ominaisuus?

Ensimmäinen kiistakapula nouseekin siitä, onko ”olemassa oleminen” lainkaan ominaisuus? Kant hylkää tällaisen olemisen predikaattina. Kant ajattelee, että ennemminkin listaamme tiettyjä ominaisuuksia ja nuo ominaisuudet ovat olemassa. Siispä oleminen itse ei kuulu listalle, vaan kuvastaa tätä listaa ominaisuuksista, jotka ovat olemassa. Kuitenkin välttämätön oleminen (necessary existence) on yleisesti filosofien keskuudessa hyväksytty ominaisuudeksi. Näin osoittaa myös Van Inwagen. Välttämättä olemassa oleminen on siis ominaisuus, jota ei ole kaikella olevaisella ja se tuntuisi lisäävän tällöin selkeästi jotain olennon ominaisuuksiin. Tämä Kantin kritiikki, jonka mukaan oleminen ei ole ominaisuus, onkin usein ensimmäinen yritys kumota argumentti.

Tämän kritiikin lisäksi on esitetty huoli siitä, että esitetyt attribuutit edellyttävät jo jotain olemassa olevaa sekä huoli siitä, että oleminen olisi vain ad hoc käsite joillekin vartavasten valituille olennoille, kuten Jumalalle.[6] Lisäksi voidaan ajatella, että oleminen ei ole oikea ominaisuus, jos sen edellyttämää olentoa ei jo lähtökohtaisesti ole olemassa. Esimerkiksi joulupukki voi ”olla olemassa”, mutta tuo oleminen ei ole oikeaa, koska – noh– joulupukki ei ole olemassa.[7] Tällöin olemiselle voidaan antaa ikään kuin erilaisia merkityksiä kielessä. Kysymys on myös siitä, voiko ei-olemassa olevalla entiteetillä olla ominaisuuksia, mutta se on jo aiheen ulkopuolella. Olennaista on kuitenkin tehdä ero välttämättömän olemisen ja pelkän olemassaolon välille. Oleminen voidaan näin erottaa ”pelkästä sanasta” tai ad hoc -väitteestä. Kysymys kuuluukin seuraavaksi, onko tuollainen välttämätön oleminen sitten mahdollista?

Modaalilogiikka avuksi mahdollisuuden käsittelyyn

Mahdolliset maailmat

Modaalinen argumentti hyödyntää mahdollisia maailmoja, joiden avulla esitetään, mitä välttämätön oleminen on. Jokin asia on välttämättä tosi, jos se on tosi kaikissa mahdollisissa maailmoissa ja mahdollisesti tosi, jos se on tosi vähintään yhdessä maailmassa. Mahdollisesti olemassa olevaa kutsutaan kontingentiksi ja se eroaa näin välttämättömästä olemisesta. Aktuaalinen maailma on se, joka on todella olemassa. Se maailma, jossa elämme. Sovellettaessa tätä ontologiseen argumenttiin on huomioitava kaksi seikkaa: ”Välttämätön olento” sekä ”essentiallinen ominaisuus”. Välttämätön olento on olemassa kaikissa maailmoissa ja essentiallinen ominaisuus on jotain sellaista, joka on olennon välttämätön/luonteenomainen ominaisuus. Essentiallinen erottaa paljaan aksidentiaalisen ominaisuuden vaikkapa sen, että paita on sininen. Tämä on vain aksidentiaalisesti tosi.

Yksi tämän ajattelun kannalta hyvä ontologisen argumentin muotoilu on seuraava:

  1. Ei ole mahdotonta, että on olemassa täydellinen olento (olento, jolla on kaikki hyvyyden ominaisuudet essentiallisesti)
  2. Välttämätön oleminen on hyvyyden ominaisuus (perfection)

Siksi,

3. Täydellinen olento on olemassa[8]

Ensimmäinen premissi osoittaa, että on vähintään yksi mahdollinen maailma, jossa on olento, jolla on kaikki täydellisyyden attribuutit essentiallisesti. On siis mahdollinen maailma, jossa on olento, joka on välttämättä olemassa. Koskapa tuo ominaisuus on essentiallinen se tarkoittaa, että olento olisi välttämättä olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa ja siksi myös aktuaalisessa maailmassa. Pelkkä mahdollisuus johtaa siihen, että olento on myös välttämättä olemassa. Nyt huomataan, että keskeisin kritiikki tulisi pystyä osoittamaan tätä metafyysistä mahdollisuutta kohtaan. Olisi siis osoitettava, että tuollaisen olennon olemassaolo ei ole missään määrin mahdollista.

Inwagen esittää argumentille myös kielen semantiikan kritiikkiä, jota on esitetty sitä vastaan. Joskus ajateltiin, että välttämättä todet olemista koskevat propositiot ovat mahdottomia, sillä ne johtavat totuutensa vain sanojen merkityksistä. Tämä Findlayn nimissä kulkeva kritiikki on kuitenkin myöhemmin yleisemminkin osoitettu virheelliseksi. Se ei koske argumentin ontologista puolta vaan keskittyy sen episteemiseen osaan ja siihen, mitä kieli voi tavoittaa jättäen huomioitta sen, mitä todellisuus sisältää.

Yksilöolio ja välttämätön oleminen, sopivatko ne yhteen?

Kuva Gerd Altmann Pixabay

Kritiikki täytyisi nyt pystyä kohdistamaan siihen loogiseen yhteyteen, joka on yksilöoliolla ja välttämättä olemassa olemisella. Niinpä Inwagen muotoileekin ”minimaalisen modaali ontologisen argumentin”, jossa huomioi juuri nämä kaksi seikkaa. Minimaalinen hänen päättelynsä on siksi, että se ei mainitse suoranaisesti maksimaalista hyvyyttä vaan keskittyy välttämättä olemassaoloon, joka on maksimaalisen hyvän olennon ominaisuus.

Lopulta näyttää siltä, että ei ole mahdotonta yhdistää kahta seuraavaa asiaa:

  1. On olemassa yksilöolio
  2. Olio on välttämättä olemassa

Kuitenkin ongelma on osoittaa, että tuollainen olio todella olisi olemassa, vaikka se loogisesti onkin mahdollista. Sillä vaikka voimme todeta, että on olemassa universaaleja tai propositioita, jotka olisivat välttämättä olemassa, se ei vielä tarkoita, että on olemassa yksilöoliota, joka on välttämättä olemassa. Kaikki argumentin vahvempi kritiikki koskeekin lähinnä sitä, onko välttämättä olemassa oleminen mahdollista. Vaikuttaa siltä, että voimme osoittaa loogisesti, että argumentti on pätevä ja maksimaalisen suuri olento on mahdollinen. Ongelmaksi jää, miten todistamme metafyysisen välttämättömyyden seurauksen tästä loogisesta mahdollisuudesta. Ja tässä argumentin vakuuttavuutta juuri punnitaan.

Vakuuttaako argumentti?

Omasta mielestäni tärkeää on huomioida suppean ja laajan loogisen välttämättömyyden ero. Laajan loogisen välttämättömyyden voidaan katsoa tarkoittavan myös metafyysistä välttämättömyyttä. Inwagen ei allekirjoita metafyysisen välttämättömyyden olemassaoloa, joten hän jättää ontologisen argumentin siltä osin käsittelemättä. Hänelle modaali epistemologiassa on mahdollista tietää ainoastaan joitain perustavanlaatuisia modaali totuuksia, mutta ei erikoisia modaalitotuuksia, jotka koskevat esimerkiksi Jumalan olemassaoloa.[9] On kuitenkin selvää, että hänen analyysinsä osoittaa, että metafyysinen välttämättömyys voisi hyvinkin selittää yksilöolion välttämättömän olemisen tarpeen, sillä argumentti on loogisesti niin vahva.

Lopulta kysymys ontologisen argumentin pitävyydestä riippuukin siitä, miten ymmärrämme modalilauseiden totuuden ja esimerkiksi aleettisen modaliteetin eli sen, mikä tekee mahdollisuudesta totta. Kysymys on laaja meta-meta-fysiikan modaaliepistemologian ja modaaliontologian aihe, johon ei tällä erää enempää pureuduta. On olemassa eri tapoja tulkita metafyysistä mahdollisuutta, mutta kaikkia vakuuttavaa konsensusta aiheesta ei ole esitetty (käsitettävyys/kuviteltavuus, nomologinen mahdollisuus, kausaalisuuteen nojaava mahdollisuus, olemassaolevien entiteettien ristiriidattomuus). Tämä keskustelu on kuitenkin koko argumentin ydin ja argumentin pätevyys punnitaan metafyysisen mahdollisuuden avulla!

Ontologinen argumentti on edelleen loogisesti vahva ja sen kiehtovuus ja vakuuttavuus nousee lopulta muualta, kuin puhtaasti loogisesta onnistumisesta, sillä sitä se varmuudella on. Vähintäänkin seuraavia kritiikkejä on ateisti filosofi Graham Oppyn mukaan edellisten lisäksi esitetty:

Argumentti on kehäpäätelmä, koska sen premissi sisältää sen, mitä se pyrkii todistamaan. Sen ensimmäinen premissi on väärin muotoiltu, sillä se sisältää olemisen edellyttäviä predikaatteja. Argumentin toinen premissi edellyttää, valheellisesti, että oleminen on oikea olentojen ominaisuus. Vaikka oleminen on ominaisuus, se ei ole ”paremmaksi tekevä” ominaisuus.

Oppyn mukaan kaikki nämä kritiikit ovat kuitenkin liian kyseenalaisia kumotakseen argumentin. Syyt siihen, että argumentti ei vakuuta ovat muualla, lähtökohdissa ja metafyysisissä esioletuksissa, kuten olemme nähneet. Plantingan mukaan argumentti voidaan hyväksyä, mutta se vaatii mukaan lisää evidenssiä, joka ei nouse puhtaasti argumentista itsestään. Niinpä argumentti on edelleen pätevä ja antaa mielenkiintoista keskustelua siitä, millaisena olentona Jumala tulisi nähdä ja mitä ominaisuuksia ylipäätään maailmaan hahmotamme. Lopulta sinä päätät: Onko pienimmässäkään määrin mahdollista, että Jumala on olemassa?

-Tuukka Hollo



Kirjallisuutta

Alvin Plantinga (1974) The Nature of Necessity. Oxford University Press.

Anselm Canterburylainen (1986), Ymmärrystä etsivä usko. Alkuperäisteos Proslogion, 1078 Suomennos Paavo Rissanen. Kirjaneliö, Helsinki.

David Betley Hart (2013), The Experience of God: Being, consciousness, bliss. Yale university Press.

E. J. Lowe

  • (2013) An Ontological Argument Teoksessa Debating Christian Theism Toim. J. P. Moreland, Khaldoun A. Sweis, Chad V. Meister. Oxford University Press.
  • (2002) A Survey of Metaphysics. Oxford University Press, New York.

Graham Oppy

  • 2013 “Ontological Arguments”. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2017 Edition). Ed. Zalta Edward.
  • 2020 Ontological arguments. Think, 19/55 pp. 11 – 21 Cambridge University Press:

Peter Van Inwagen

  • (1998) Modal epistemology. Philosophical Studies 92 (1):67-84
  • (2014) Metaphysics. 4th edition. Westview Press Inc, Englanti

Robert E. Maydole (2009) The Ontological argument. Teoksessa The Blackwell Companion to Natural Theology

William Lane Craig: https://www.reasonablefaith.org/writings/question-answer/struggling-with-the-ontological-argument/

Dan-Johan Eklund, Ontologiset argumentit https://www.areiopagi.fi/2018/09/ontologiset-argumentit-osa-2-modaaliontologinen-argumentti/

Modaalisesta/metafyysisestä mahdollisuudesta: https://plato.stanford.edu/entries/modality-varieties/

https://plato.stanford.edu/entries/modality-epistemology/


[1] A. Canterburylainen 1986, 48

[2] A. Canterburylainen 1986, 47

[3] D. Hart 2013, 118-119

[4] Van Inwagen 2014. Huomion arvoista on, että Inwagen on argumentin vastustaja eikä pidä sitä vakuuttavana. Tekstissä esitän, miksi näin on ja vaikuttaako se argumentin toimivuuteen.

[5] Esim: https://www.reasonablefaith.org/writings/question-answer/struggling-with-the-ontological-argument/

[6] Graham Oppy 2020

[7] Graham Oppy 2020

[8] Inwagen 2014, 140

[9] Inwagen 1998



5 1 vote
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x