Voiko meillä olla perusteita Jumalan olemassaolosta tai uskonnollista tietoa ylipäätään? Miksi meillä tulisi olla evidenssiä uskomustemme tukena? Mitä tuollainen evidenssi ylipäätään voi olla?


Tässä artikkelissa käsitellään uskonnollisen tiedon oikeuttamista evidenssin perusteella. Karkeasti uskonnollisen tiedon oikeuttamisessa voidaan lähteä liikkeelle kahteen jaetusta tieto-opillisesta päälinjasta: internalismista ja eksternalismista. Näiden sisälle lukeutuu uskonnollisen tiedon kannalta monia erilaisia oikeuttamisen, eli tiedon rationaalisuutta arvioivia, teorioita. Nämä tiedon rationalisuuden mallit voidaan edelleen jakaa, erityisesti uskonnollisen tiedon osalta, evidentialismiin ja sen vastakohtaan fideismiin. Lisäksi on esimerkiksi perususkomuksiin nojaavia näkemyksiä, kuten reformoitu epistemologia, joka voidaan sovittaa sekä internalismin, että eksternalismin teorioihin. Fideismissä ajatellaan yleistäen, että uskonnollisia uskomuksia ei tule arvioida lainkaan järjen avulla. Uskonnollinen tieto on ikäänkuin omassa luokassaan ja saavutettavissa vain ”uskomalla se todeksi”.

Avaan hieman kahta päälinjaa. Internalisti ajattelee, että uskomus voi olla oikeutettu (rationaalinen), jos sen oikeutus on subjektille introspektiivisesti havaittavissa. Toisin sanoen, ihmisellä täytyy olla tieto siitä, miksi hänen uskomuksensa on oikeutettu ja hänen täytyy itse olla tietoinen tämän oikeutuksen perusteista. Evidentialisti, joka vaatii uskomuksille todisteita, jotta niitä voidaan pitää rationaalisina, asettuu tämän luokan alle. Usko Jumalaan on oikeutettu, jos sen tueksi on esittää riittävät perusteet evidenssin muodossa.

Eksternalisti taasen ajattelee, että uskomus voidaan oikeuttaa ilman ihmisen tietoisuutta siitä, mikä uskomuksen tekee rationaaliseksi. Uskomus voi olla muodostunut esimerkiksi luotettavan tiedonmuodostusprosessin kautta, jolloin siihen voidaan luottaa, vaikka ihminen itse ei tätä luotettavaa prosessia osaisi tarkasti kuvailla (reliabilismi). Oikeutus tapahtuu siis ihmisen tietoisuuden ulkopuolella ja siitä nimi ”eksternalismi”.

Olemme käsitelleet aikaisemmin reformoitua epistemologiaa, joka on foundationalistinen malli. Siinä uskomus oikeutetaan perususkomuksien kautta. Klassisesti tämä on nähty eksternalistisen luokan mallina (reliabilismi/proper functionalism). Se on tosin mahdollista asettaa myös evidentiaaliseen teoriaan. Koskapa olemme käsitelleet reformoitua epistemologiaa, jossa oikeutus voidaan nähdä ilman evidenssiä, tässä artikkelissa en käsittele sitä, tulisiko uskonnollisen uskomuksen olla perustettu todisteille vai ei. Molempia näkemyksiä on tasaisesti kritisoitu, enkä ota kantaa tähän debattiin enempää. Otan sen sijaan annettuna sen haasteen, että uskomus tulisi olla perustettu todisteille, eli evidenssille. Mitä silloin vaaditaan, kun vaaditaan evidenssiä uskonnollisista uskomuksista?

Evidentialismin teesi

Evidentialismi voidaan muotoilla esimerkiksi seuraavalla tavalla:

S uskoo, että p perustaen sen evidenssille E hetkenä t vain, jos S voi olla tietoinen, että hänellä on E introspektiivisesti hetkenä t.[1]

Tai sitten hieman hauskemmin W.K. Cliffordin kuuluisan lausahduksen mukaisesti: ”it is wrong always, everywhere, and for anyone to believe anything upon insufficient evidence”. On siis oltava evidenssiä hallussa sillä hetkellä, kun uskomuksen rationaalisuutta arvioidaan, muutoin tuo uskomus ei ole rationaalinen.

Mitä evidenssiä meillä voi olla Jumalasta? Jumala voidaan määritellä ensinnäkin monella tavalla, mutta eräs tapa on Swinburnen näkemys, joka asettaa Jumalalle seuraavia attribuutteja: 1. Persoonallinen olento 2. Kaikkivoipa 3. Kaikkitietävä 4. Täydellisen vapaa 5. Ikuinen (ja ainainen) 6. Kaikkialla läsnäoleva 7. Ruumiiton 8. Täydellisen hyvä.[2]

Meillä tulisi olla siis todisteita olennosta, joka on näkymätön ja ikuinen, mutta kuitenkin persoona? Kuulostaa länsimaisen ihmisen ajatteluun ongelmalliselta. Ongelma on siinä, että ajatteluamme monesti sotkee tieteellinen näkökulma, joten ajattelemme evidenssin myös aina tieteellisen mikroskoopin kautta. Yksi historiallisesti vaikuttava tekijä on esimerkiksi looginen-positivismi. Se asetti käännettävyysteesiksi kutsutun vaatimuksen 1900-luvun alussa. Sen mukaan kaiken todellisuutta kuvaavan tiedon tulisi aina olla käännettävissä aistihavainnon kielelle, eli empiirisille käsitteille. Tällöin kuitenkin rajaamme tiedon ja todellisuuden liian kapeaksi. On nimittäin olemassa asioita, joita emme voi (luonnon)tieteen menetelmin havaita. Havaintomme, introspektio, reflektio, muistikuvat, kieli tai aikomukset ovat esimerkkejä, joita esimerkiksi Mikael Stenmark on kirjassaan tieteisuskon ongelmista nostanut esiin.[3] Lisäisin tähän yksinkertaistuksena apologia työssämmekin esiin nostettuja tiedonlajeja, kuten tieto Jumalasta, moraali- tai esteettisistä arvostelmista, oman tai muiden mielien olemassaolosta, matemaattisten totuuksien ja lakien sovellettavuudesta todellisuuteen, ulkoisen maailman olemassaolosta tai, kirsikkana kakun päällä, tieteen itsensä totuutta ei voida osoittaa tieteellä itsellään.

Vaikka et allekirjoittaisi kaikkia esittämiäni kohtia, niin ”you got the point” on olemassa asioita, joita en saa mikroskoopin alle. Lääkärille voin kertoa, että polvessani on kova kipu, mutta paras todiste siitä voisi olla jokin hermoratakuva tai vastaava mallinnus. On mahdollista, että noissa kuvissa ei näy mitään vikaa ja silti minulla on kipukokemus oikeasti olemassa. Meillä ei oikeastaan voisi olla mitään tietoa (ainakaan tieteellistä), jollemme olettaisi, että voimme luottaa aisteihimme ja saavuttaa tietoa ympäröivästä todellisuudesta. Havainto otetaan täysin annetusti.

Mitä on evidenssi?

Mitä evidenssi sitten on? Kyse on siitä, miten tiedon rajaamme. Syyllistymme kategoriseen virhepäätelmään, jos vaadimme Jumalasta empiiristä havaintoa. Se ei silti tarkoita, että Jumalaa ei ole olemassa. Mikäli katsomme evidentialismin asettamaa haastetta tai teesiä, niin meidän täytyy pystyä vastaamaan siihen antamalla evidenssiä, joka täyttää sen määritelmät. Evidenssistä on esitetty useita erilaisia kriteereitä. Olennaista on se, että evidenssillä on potentiaalia tehdä uskomuksesta rationaalista tai epärationaalista.[4] Lyhyesti kuvattuna evidenssi on informaatiota, joka on relevanttia P:n totuuden tai epätotuuden suhteen.[5] Lisäksi usein hyväksytään, että evidenssin täytyy olla subjektilla ”hallussa”, eli hänen täytyy mentaalisesti omata tuo evidenssi. Muutenhan evidenssi ei olisi mitenkään relevanttia yksilön uskomukselle, jos hän ei jotenkin sitä käsittäisi ja omistaisi mielessään. Evidenssi on siis jotain tällaista:

Luotettavaa informaatiota, joka on relevanttia p:n totuuden tai epätotuuden suhteen ja jonka subjekti mentaalisesti omaa.

Evidenssin määritelmästä on paljon tulkintoja. Olennaista on jälleen se, että ymmärrämme evidenssin niin, että sillä on mahdollisuus koskea koko todellisuutta, eikä vain jotain todellisuuden osaa, kuten materiaalisia asioita. Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että oikeutus ja siten evidenssi on suhteessa subjektiin itseensä. Evidenssi, joka on minulle relevanttia, ei ehkä ole sitä sinulle. Sinulla ei välttämättä edes ole mahdollisuutta saavuttaa samaa evidenssiä, kuin minulla on. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli haluan olla Jumalaan uskomisen suhteen rationaalinen ja oikeutettu se ei ole sama asia kuin se, että vakuuttaisin jonkun toisen ihmisen Jumalan olemassaolosta. Vakuuttuminen on psykologinen ja evidenssin sekä oikeutuksen kannalta toisenlainen prosessi, eikä se vaikuta minun uskomukseni oikeutukseen.

Onko meillä sitten evidenssiä?

Onkin tärkeää ymmärtää, mihin keskustelussa uskonnollisen tiedon mahdollisuudesta pyritään ja mihin vasta-argumentit on kohdistettu. Uskomuksen rationaalisuutta ja oikeutusta arvioitaessa evidenssin tehtävä ei ole osoittaa, että jokin asia olisi esimerkiksi 100% varmaa. Sellaista ei toisaalta edellytetä edes tieteellisiltä hypoteeseilta. On myös mahdollista käsitteellisesti erotella tieteellinen julkinen todistusaineisto ja oikeutusta tuottava evidenssi. Evidenssin merkitys voi toisaalta olla myös todennäköisyyteen perustuva. Silloin sen tarkoitus on nostaa tai laskea jonkin asian todennäköisyyttä. Kuitenkin puhuttaessa yksinkertaisesti siitä, onko uskonnollinen uskomus oikeutettu ja rationaalinen, ei evidenssin tehtävänä ole todistaa hypoteesiä vaan oikeuttaa uskomus. Nämä voivat toki toimia yhdessä.

Evidenssinä voi toimia lähtökohtaisesti hyvin laaja kirjo informaatiota tuottavia asioita:

Filosofiset argumentit ja loogiset päättelyt Jumalan olemassaolosta, induktiivinen tai abduktiivinen historiallinen todistusaineisto, itsestään selvät totuudet (a priori), metafyysiset periaatteet, empiiriset havainnot (erilaiset erityistieteiden teismin rationaalisuutta tukevat havainnot), aistihavainnot ja perususkomukset tai vielä esimerkiksi kokemukset, joita on monesti pidetty evidenssinä uskonnollisista asioista. Lisäksi perususkomuksista voidaan johtaa evidenssiä. Silloin on kyse eräänlaisesta reformoidun epistemologian evidentialismiin sovelletusta mallista (fenomenaalinen konservatismi), jossa havainto ja perususkomus tuottaa näyttämiskokemuksen ja sitä kautta propositionaalista evidenssiä.

Meillä on siis joka tapauksessa mahdollisuus esittää monenlaista informaatiota, joka on relevanttia uskomuksen suhteen, eli evidenssiä. Mikäli sinulta siis kysytään ”todisteita” epärationaaliselle uskomukselle Jumalan olemassaoloon, voit esittää kohteliaan vasta-argumentin ja pyytää tarkentamaan, mitä tällä tarkoitetaan? Voit myös esittää evidenssiä, jota sivustollammekin on käsitelty ja todeta, että evidenssiä on kyllä paljon, joten uskomuksen syyttäminen epärationaaliseksi tarkoittaa melkoisen todistamisen taakan ottamista harteille.

-Tuukka Hollo


[1] Moon 2012, 309 ”S believes that p on the basis of evidence E at t only if S can become aware that he has E by way of introspection at t”

[2] Swinburne 1997, 16-27

[3] Stenmark 2016

[4] Tucker 2019

[5] Mittag https://iep.utm.edu/evidenti/


Kirjallisuutta:

Conee Earl & Feldman Richard (2008) Evidence. Teoksessa Epistemology: New Essays. Toim. Quentin Smith. Oxford Scholarship Online.

Chris Tucker (2019) Experience as Evidence. In Maria Lasonen-Aarnio & Clayton M. Littlejohn (eds.), The Routledge Handbook of the Philosophy of Evidence.

Andrew Moon (2012) Knowing Without Evidence. Mind, Vol. 121. University of Missouri

Swinburne Richard (1997) Tuntematon tekijä alkuperäisteos Is there a God? 1996 käännös Tytti Träff. Kirjapaja, Helsinki.

Stenmark Mikael (2016) Tiedeusko ja todellisuuden rajat alkuperäisteos Scientism – Science, ethics and religion 2001. Käännös Kirsi Nisula. Kirjapaja, Helsinki.

Mittag Daniel https://iep.utm.edu/evidenti/

Artikkelikuva: Pixabay/Tumisu



5 1 vote
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x